Puolivälin yli

Nyt on harkka jo yli puolessa, aika on mennyt ihan älyttömän nopeesti ! Oon touhunnut kaikenlaista, juossut ympäri kyliä ja maakuntaa, eikä blogia oo oikein muistanut päivitellä. Tässä tapahtumia ja mietteitä viimeiseltä kolmelta viikolta.

Harkkajuttuja

Harkka on jatkunut tosi kivasti. Oon tehnyt paljon esitelmiä, kuten "the importance of sleep", "how to be a bucket-filler" ja "the growth mindset". Aiheet oli suht tuttuja, mutta aika hukassa olisin ollut, jos joutuisi avaamaan niitä ilman valmistautumista. Tuntui siis hyödylliseltä kerrata ja syventää osaamista niin, että pystyy enkuksikin selittämään aiheet auki lapsille. Yllättävää on ollut se, kuinka vaikeaa on puhua yksinkertaista/lapsiystävällistä enkkua! Voisi kuvitella et sehän se vasta helppoa on, mutta todellisuudessa pitääkin punnita sanavalintoja ja lauserakenteita pitkään, jotta alakoululaiset sekä ymmärtää sanaston että pysyvät kärryillä. Lauseiden pitää olla lyhyitä, ytimekkäitä ja simppeleitä. Ammattisanasto pitää unohtaa, ja asiat osata selittää hyvin yksinkertaistetusti.

Noi on ollut aika kivoja hommia, mutta on ollut myös hankalampiakin päänvaivoja. Täällä on useampi traumataustainen lapsi ja nuori, ketkä ehdottomasti tarvitsisivat psykoterapiaa, mutta eivät sinne syystä tai toisesta pääse. Ratkaisuja ja tukitoimia heidän tilanteisiin on ikävä ja hankala pyöritellä, kun matalan kynnyksen keinot ei riitä ja syvemmälle olisi epäeettistä sukeltaa ilman asianmukaista koulutusta.

Työssä olen huomannut, kuinka mielettömän tärkeää on aidosti ymmärtää kehityksellistä traumaa, kroonista häpeää ja toimia traumainformoidun työotteen mukaisesti. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen erityisesti Juha Klaavun Lapsuuden kehityksellinen trauma sekä Katja Myllyviidan/ Duodecimin Häpeän hoito -kirjoja kaikille alalla oleville, mutta myös omia lapsia harkitseville ja muutenkin niille, ketkä haluavat ymmärtää itseään ja läheisiään. Tilasin vihdoin molemmat itselleni viikko sitten ja kumppaninikin innostui lukemaan Klaavun teosta, vaikka hän ei ihmisten kanssa työskentelekään.

Olen ~~joutunut~~ päässyt vetämään myös kuraattorisessioita parin alakoululaisen kanssa. Aina vähän jänskättää, mutta olen pikkuhiljaa löytänyt itsevarmuutta ja kielikin alkaa sujua ihan nätisti. Olen saanut itsenäisesti sekä suunnitella että toteuttaa kuraattori-istunnot, joka on samaan aikaan siistiä ja kauhistuttavaa. Ihanaa että harkkaohjaajalla löytyy luottoa, mut välillä meinaa olla sormi suussa hankalampien tapauksien kanssa. Motivaatiota pitää yllä hyvin se, että harkkaohjaajani tulosti isot niput tuottamiani harjoitteita, jotta voi käyttää niitä myöhemmin muiden oppilaiden kanssa. Usein opiskelijana on tuntunut, ettei omalla panoksella ole merkitystä harkkapaikoille, mutta täällä koen työtäni arvostettavan.

Projektina vedän kolme tunnetaitotuntia kolmosluokkalaisille. Kyseinen luokka on hyvin riehakas ja raskas, oppilaista monilla on traumataustaa ja neurokirjavuutta. Aloitin projektin tarkkailemalla luokkaa, vuorovaikutusta ja tuen tarpeita muutaman tunnin verran, jonka jälkeen aloin työstämään heidän tarpeilleen räätälöityä suunnitelmaa. Koska luokka on hyvin yli-aktiivinen ja lapset ylivirittyneitä, päätin sisällyttää tunteihin paljon mindfulness-harjoituksia ja hermostoa rauhoittavia aktiviteetteja. Ensimmäinen tunti oli luokkahuoneessa, seuraava on metsässä ja kolmas leikkipaikalla. Tarkoituksena on antaa heille keinoja itsensä tyynnyttämiseen erilaisissa ympäristöissä.

Vapaa-aika

Lepo? Mitä se on? Kiitos Toulousen opiskelijatapahtumien, kavereiden ja euron junalippujen, on uni jäänyt aika vähälle. Niinä harvoina päivinä kun oon illat kotona, menee aika kaupassa käyntiin, kokkailuun, eväiden tekoon ja vikoihin kursseihin (joita olen taidokkaasti laiminlyönyt). Asiaa ei auta ollenkaan lähes tunnin työmatka suuntansa, mutta itsepähän harkkapaikkani valitsin.

Meillä on kaveriporukan kanssa tapana käydä joka keskiviikko illallisella. Viimeksi (11.2.) käytiin supersuositussa L'Entrecôte ravintolassa, jossa tarjoillaan nimensä mukaisesti entreä ja rajattomasti raskalaisia kaveriksi. Oli ihan super hyvää! Aiemmalla kerralla käytiin Le Bouillon:ssa, (vinkki, tää ravintola löytyy monesta Ranskan kaupungista), jonne meen varmasti vielä uudestaan. Testasin tryffelipastaa, joka oli aivan mielettömän herkullista, täytti vatsan ja maksoi alle kympin! Tilasin myös kaverin kanssa ankkaa, Toulouselaista makkaraa, sekä vuohenjuustoa hunajalla alkupalaksi.

Olen käynyt myös Café de langues (kielikahvilassa), Chandeleur-juhlissa (Ranskalaiset lettubileet) ja kaikenlaisissa opiskelijariennoissa. On kyllä ihan super kiva, että tää on opiskelijakaupunki! Ei tule ikinä tylsää ja tulee tavattua tosi paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa. Suomalaisiakin on tullut vastaan jo muutama!

Matkustus

Alkukuusta lähdin kaverin kanssa tutustumaan Carcassonnen keskiaikaiseen linnoitukseen ja Narbonnen ihanaan rantakaupunkiin. Sää oli lauantaina aivan upea, varmaan ainakin sen +18 auringossa. Carcassonnen linna oli vaikuttava, tosin ympärillä kaikki oli turistihinnoissa. Narbonnessa oli palmuja, ihastuttavia leipomoita (syötiin aivan liikaa) ja upea joki keskellä kaupunkia. Istuttiin joenvarsikahvilassa ottamassa aurinkoa ja nauttien lohipastasta ja leivoksista, illalla käytiin Italialaisessa trattoriassa pizzalla. Sunnuntaina satoi aivan kaatamalla, joten päädyttiinkin lähtemään etuajassa kotiin. Onneksi oli tarjous euron junalipuista, niin kulkeminen oli stressivapaata.

Viime viikonlopun olin Montpellierin upeassa välimerellisessä kaupungissa. Olin alunperin halunnut Montpellieriin harjoitteluun, mutta sainkin harkkapaikan Toulousesta. Rakastuin kaupunkiin välittömästi ja aloin jo suunnittelemaan paluuta joko loman tai työn merkeissä... Palmuja, aurinkoa, upeita rakennuksia ja historiaa.😍 Rannalle en valitettavasti ehtinyt, mutta kesällä sitten.

Muita mietteitä

Harkka on saanut pään aika pyörälle itsestä, omista toiveista ja tulevaisuudesta. Olen samalla syventynyt psykologiaan ja erityisesti psykoanalyysiin, ehkä hieman sellaisessa yliajattelun kuplassa.

Tuntuu, etten enää tiedä yhtään kuka olen tai mitä haluan, mutta kuulemma se on aika yleinen kokemus vaihtaripiireissä. En kuitenkaan muuttaisi mitään ja yksin matkustaminen on aivan äärettömän arvokas kokemus.